Lausunto maksuviivästystyöryhmän mietinnöstä

Dnro 54/2011

Lausuntopyyntönne: OM 7/41/2011 OM007:00/2011, 21.12.2011

Lausunto maksuviivästystyöryhmän mietinnöstä

Suomen Asianajajaliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa maksuviivästystyöryhmän mietinnön 54/2011 johdosta kunnioittavasti seuraavaa.

Viivästyskoron määrä

Työryhmä esittää, että elinkeinonharjoittajiin ja hankintayksikköihin sovellettava viivästyskorko olisi jatkossa yhden prosenttiyksikön korkeampi kuin muihin velallisiin hetkellä sovellettava viivästyskorko.

Suomen Asianajajaliiton mielestä valittu ratkaisu on epätarkoituksenmukainen. Korkolain 4 §:n 1 momentti olisi syytä säilyttää sellaisena, että kaikkia velallisia koskisi myös jatkossa sama laillinen viivästyskorkokanta. Koska direktiivi edellyttää siinä mainittuihin velallisiin sovellettavan viivästyskoron olevan vähintään viitekorko + 8 %, käytännössä Suomen Asianajajaliiton kanta johtaa siihen, että muiden kuin direktiivissä mainittujen velallisten laillista viivästyskorkoa jouduttaisiin nostamaan yhdellä prosenttiyksiköllä.

Kiinnitämme huomiota erityisesti käytännön näkökulmiin. Viivästyskorko on taloushallinnon toimintoihin liittyvä jokapäiväinen työkalu. Jo nykyinen säätely, jossa viivästyskorkokanta tarkistetaan kuuden kuukauden välein, on yritysten kannalta vaikea sovellettava. ATK-pohjaisen myyntireskontran käyttö edellyttäisi sitä, että laillisen viivästyskoron laskentaa varten asiakkaan laskutustietoihin tulisi merkitä asiakkaan luonne joko direktiivissä mainittuna velallisena tai alemmalle viivästyskorkokannalle kuuluvana muuna velallisena. Nykyiset ohjelmat eivät tätä tee. Jos viivästyskoron määrä eroaisi velallisen statuksen mukaan, käytännössä kaikki taloushallinnon ohjelmistot jouduttaisiin päivittämään. Yrityksille ja muille laskuttajille aiheutuisi suuret välittömät kustannukset jo pelkästään ohjelmisto¬muutoksista. Tämä ei ole edes mahdollista lain voimaantulon aikataulussa.

Koska kuluttajiin sovellettava alempi viivästyskorko on korkolain 2 §:n 2 momentin pääsääntöisesti pakottava enimmäiskorko, velkoja (esimerkiksi autokorjaamo) ei voi edes sopimuksin järjestää asiaa siten, että kuluttajalta peritään direktiivin tarkoittamaa viivästyskorkoa. Kahden erilaisen viivästyskorkokannan johdosta korkolainsäädännön soveltaminen muuttuisi sekä talouden toimijoiden että viranomaisten taholla entistä monimutkai¬semmaksi. Muutoksen aiheuttama lisätyö ja epävarmuus sekä soveltamis¬vaikeudet aiheuttaisivat talouden toimijoille ajan myötä huomattavia kustannuksia.

Muutosten soveltamisala ja kirjoitustapa

Mietinnössä esitetään, että direktiivin johdosta säädetään uusi laki hankintasopimusten ehdoista, jossa mainittuun soveltamisalaan muualla lainsäädännössä voidaan viitata. Valittu ratkaisu johtaa lyhyeen erillislakiin, joka asema lainsäädännössämme jää hämmentäväksi. Lisäksi ratkaisu johtaa useisiin varsin vaikeasti luettaviin lakiviittauksiin.

Suomen Asianajajaliitto esittää vielä harkittavaksi, että tulevan lainsäädännön yksinkertaistamiseksi direktiivistä johtuvia muutoksia sovellettaisiin esitettyä (direktiivin minimiä) laajemmin. Järjestelmän selkeyden kannalta muutoksia olisi tarkoituksen¬mukaista soveltaa selväpiirteisesti, esimerkiksi kaikkiin muihin saataviin paitsi kuluttajasaataviin tai kaikkiin muihin velallisiin kuin yksityishenkilöihin. Jälkimmäisessä tapauksessa yksityis¬henkilön käsite, jota tosin jo käytetään esimerkiksi velkajärjestelyjen yhteydessä, tulisi laissa määritellä yritystoiminnan poissulkevaksi. Tässä esitettyä soveltamisalan laajentumista ei voine pitää muutoksen kokonaismerkitykseen verrattuna olennaisena. Soveltamisalan virtaviivaistamisen myötä olisi arviomme mukaan mahdollista sijoittaa nyt ehdotetun erillislain sisältö olemassa jo oleviin lakeihimme: julkisista hankinnoista annettuun lakiin, korkolakiin ja saatavien perinnästä annettuun lakiin.

Edellä mainitut muutokset auttaisi säilyttämään lakitekstin luettavampana. Sekä kuluttaja että yksityishenkilö ovat yleisesti arkikielessäkin tunnettuja käsitteitä (kuluttaja¬saatavan käsite on jo määritelty saatavien perinnästä annetussa laissa). Samalla päästäisiin eroon viittauksista ehdotettuun hankinta¬sopimusten maksuehdoissa annettuun lakiin. Esimerkiksi vuokranantajan on maanvuokralain 8 §:n 3 momenttia, asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 2 momenttia tai liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 28 §:n 2 momenttia lukiessaan luultavasti vaikea hahmottaa, mitä merkitsee pääsäännöksi jätettyyn maksuhetken määrittelyyn esitetty poikkeus "Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta, jos vuokranantaja on elinkeinonharjoittaja tai hankinta¬sopimusten maksuehdoissa annetussa laissa tarkoitettu hankintayksikkö". Harva osaa etsiä hankintasopimusten maksuehdoissa annetun lain ja selvittää, onko sopimuskumppanina oleva yhteisö mainitussa laissa tarkoitettu hankintayksikkö. Samoin tavallisen velkojan on vaikea arvioida perinnästä annettuun lakiin ehdotetun 10 e §:n ("Jos hankintasopimusten maksuehdoista annetussa laissa tarkoitettu maksu on viivästynyt --") perusteella, milloin kyseessä on lain tarkoittama maksu ja onko velkojalla siten tietyssä yksittäistapauksessa oikeus maksuviivästyksen vakiokorvaukseen vai ei.

Maksuviivästyksen seurauksia koskevia lainsäännöksiä joudutaan käytännössä soveltamaan yhteis-kunnassamme paljon. Tämän vuoksi uusien sääntöjen soveltamisen helppous ja yksinkertaisuus olisi tärkeä päämäärä. Soveltamisalan määrittelyn yksinkertaisuuden merkitys korostuu, jos laillisen viivästyskoron korkokannat jäävät mietinnössä esitetyin tavoin eri velallisryhmien osalta toisistaan poikkeaviksi. Lain yksin¬kertaistumisella olisi lain soveltamisen välittömiä ja välillisiä kustannuksia säästävä vaikutus.

Kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärät

Saatavien perinnästä annetun lain 10 a §:n 2 - 7 kohdissa esitettyä rajoitusta on arvioitu keskittyen liian yksipuolisesti suuren mittakaavan massaperintään liittyneisiin ilmiöihin. Esimerkiksi tilitoimistot, lakiasiantoimistot ja pienet asianajotoimistot avustavat pienyrityksiä saatavien perimisessä, erityisesti haja-asutusalueilla. Pienimmillä yrityksillä ei monesti ole tarkoituksenmukaista mahdollisuutta käyttää suuria perimistoimistoja saatavien harvalukuisuuden ja sopimusbyrokratian vuoksi.

Suomen Asianajajaliiton mielestä velkojalla tulee olla perintälain¬säädännössä tunnustettu aito mahdollisuus periä kuluttajasaatavansa myös muun asiamiehen kuin automatisoitua massaperintää harjoittavan perimistoimiston avulla. Velkojan tulisi tällaisessakin tilanteessa saada velalliselta korvaus aiheellisista perinnän kuluista. Esitetty säätely ei tätä kuluttajasaatavien osalta mahdollista. Tällöin ei toteudu yleisesti hyväksytty ja saatavien perinnästä annetun 10 §:n 1 momentissa todettu periaate siitä, että maksunsa laiminlyöneen velallisen tulee korvata perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Saatavien perinnästä annetun lain 10 a §:n 3 momentin antama mahdollisuus periä poikkeuksellisesti taksaa suurempia perimiskuluja on epämääräinen, eikä riitä korjaamaan tilannetta.

Jos automatisoituun massaperintään liittyvien kohtuullisuussyiden johdosta perinnän kulutaksoja alennetaan, ehdotetun 10 a §:n 1 momentin soveltaminen tulisi rajata perintä¬toiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain tarkoittamiin perintätoiminnan harjoittajiin. Esitetyssä laissa näin on tehty vain 10 a §:n 1 momentin 5 kohdassa. Vain automatisoidussa massaperinnässä voi toteutua sellainen tehokkuus, joka voi mahdollistaa perimistoimeksiannon hoitamisen nykyistä alemmilla taksoilla.

Varojen kohdentaminen saatavien osille

Mietinnössä esitetään, että perinnässä kertyneitä varoja saa kohdentaa perintäkuluille vasta varsinaisen velan ja sen koron tultua maksetuksi. Mietinnön perustelujen mukaan tästä kohdentamisjärjestyksestä ei voitaisi sopimuksin poiketa.

Suomen Asianajajaliiton näkemyksen mukaan säätely on tarpeettoman ehdoton. Ei ole harvinaista, että esimerkiksi yritysvelallinen venyttää perintää esittämällä perusteettomia väitteitä saatavaa kohtaan. Jos esimerkiksi tällaisessa tapauksessa riitaisuus sovitaan ilman oikeudenkäyntiä ja osapuolet sopivat velallisen maksavan velkojalle syntyneitä perintäkuluja osin tai kokonaan, sen tulisi olla mahdollista, vaikka osa velkojan saatavasta jäisi myöhemmin suoritettavaksi. Tämä ehkäisisi tarpeettomia oikeudenkäyntejä ja edistäisi mahdollisuutta sopia riitaisuuksia.

Kohdentamisjärjestystä koskeva rajoitus tulisi rajata kuluttajasaatavien perintään. Kuluttajienkin osalta suoritus tulisi pystyä kohdentamaan perimiskuluihin saman kuluttajasaatavan perinnässä ainakin yhden kerran ennen pääsaatavan maksua.

Muut ehdotukset

Suomen Asianajajaliitolla ei ole muutoin huomauttamista työryhmän mietintöön.


Helsingissä tammikuun 26. päivänä 2012


SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
 
Mika Ilveskero
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja



LAATI
Asianajaja Markku Savolainen, Asianajotoimisto Simonen & Savolainen Oy, Joensuu


Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu insolvenssioikeuden asiantuntijaryhmässä.

Palaa otsikoihin