Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa
Suomen Asianajajaliitto

rss Oikeudelliset uutiset, kv tietolähteet, arkisto 2011

15.12.2011 EIT: Kuulopuhetodistelun käyttö langettavan tuomion perusteena ei automaattisesti loukkaa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tänään suuren jaoston ratkaisussaan todennut, että tuomio voidaan perustaa kuulopuhetodisteluun, mutta että tällöin oikeudenkäynnissä tulee olla myös vahvoja, puolustuksen heikkoa asemaa tasapainottavia, etenkin prosessuaalisia suojakeinoja.

Lue lisää


15.12.2011 CAS: FC Sion ei saa paikkaa Eurooppa-liigassa

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on tänään antamallaan päätöksellä ratkaissut sveitsiläisen FC Sionin tekemän valituksen, jossa se vaati itselleen paikkaa Eurooppa-liigasta.

Lue lisää


8.12.2011 SAAB:in yrityssaneerausasiassa tapahtuu taas Ruotsissa

SAAB-yhtiöille määrätty selvittäjä on pyytänyt, että yrityssaneerausmenettely määrätään päättymään. Kuten tässä tapauksessa aikaisemminkin, Ruotsin tuomioistuinlaitos on välittömästi tiedottanut asiasta ja julkaissut myös selvittäjän kirjelmän sellaisenaan kotisivuillaan.

Lue lisää


5.12.2011 Italian turvapaikkahakijoiden tilanne EIT:n käsiteltävänä suomalaistapauksessa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on lähettänyt Suomea vastaan tehdyn valituksen hallitukselle vastattavaksi ja tiedustellut, loukkaisiko Italian turvapaikkahakijoiden kohtelu ja tilanne mahdollisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 3 artiklaa. Lisäksi kysymys EIT:ssa on myös siitä, onko valittajalla ollut käytettävissään tehokas oikeussuojakeino Suomessa, kun turvapaikkahakemus on jätetty Suomessa tutkimatta ja sovelletun Dublin II -asetuksen perusteella päätetty palauttaa valittaja Italiaan ilman, että hallinto-oikeus ehtii materiaalisesti tutkia valituksen.

Lue lisää


23.11.2011 EIT: Liian suuret vahingonkorvaukset kunnianloukkauksesta rikkoivat toimittajan sananvapautta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on eilen antamassaan tuomiossa katsonut, että jo pelkästään se seikka, että toimittaja oli velvoitettu suorittamaan vahingonkorvauksia, joiden suuruus vastasi hänen eläkkeensä määrää 25-kertaisena, riitti muodostamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklan loukkauksen.

Lue lisää


18.11.2011 EIT:lta poikkeuksellinen ratkaisu asianajajan toiminnan johdosta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on lokakuussa antamassaan päätöksessä poikkeuksellisen kovin sanoin arvostellut serbialaista asianajajaa, joka oli tuonut EIT:een lukuisia perusteettomia valituksia ja vielä niin ikään äärimmäisen harvinaisen kiellon jälkeen (kielto toimia asiamiehenä EIT:ssa) jatkanut toimimista EIT:ssa.

Lue lisää


16.11.2011 EIT:ssa jälleen uusi "isoäitivalitus" vastattavaksi hallitukselle

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on toimittanut hallitukselle vastattavaksi uuden ns. "isoäitivalituksen" vastattavaksi hallitukselle. Kyse on oleskeluluvan epäämisestä iäkkäältä henkilöltä, jonka sukulaiset asuvat Suomessa.

Lue lisää


7.11.2011 EIT:n suuri jaosto: Hedelmöityshoidon kieltäminen aviopareilta EIS 8 artiklan mukaista

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on viime torstaina antamassaan tuomiossa katsonut, että Itävallan laissa oleva hedelmöityshoidon kielto aviopareilta tapauksessa vallinneissa olosuhteissa ei rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklaa. EIT huomautti kuitenkin, että tilannetta tulee jatkuvasti jäsevaltioissa seurata, koska kyse on hyvin nopeasti kehittyvästä tieteen- ja oikeudenalasta.

Lue lisää


2.11.2011 Brittiläisen hovioikeuden koko päätös Julian Assangen luovuttamista koskevassa asiassa

Brittiläinen High Court of Justice on tänään antanut päätöksen, jossa se yllätyksettömästi on hyväksynyt eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella tehdyn luovutuspäätöksen Ruotsiin.

Lue lisää


31.10.2011 EIT:lta jälleen tuomio sen johdosta, että epäillyllä ei ollut riittävän ajoissa oikeutta avustajaan

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on viime torstaina antamassaan tuomiossa jälleen kerran kiinnittänyt huomiota siihen, että rikoksesta epäillyllä tulee lähtökohtaisesti aina olla tosiasiallinen oikeus oikeudelliseen avustajaan heti tutkinnan alusta lähtien.

Lue lisää


27.10.2011 EIT: Ruandalaisen kansanmurhasta syytetyn hutun voi luovuttaa Ruandaan rikkomatta 3 tai 6 artiklaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään antanut merkittävän tuomion asiassa, joka koskee hututaustaisen kansanmurhasta syytetyn ruandalaismiehen luovuttamista Ruandaan oikeudenkäyntiä varten.

Lue lisää


25.10.2011 EIT: Turkin rikoslaki rikkoo sananvapautta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että Turkin rikoslain 301 artikla vielä nykyiselleenkin muutettuna ei ole riittävän ennustettava, jotta se täyttäisi "laissa säädetyn" sananvapauteen puuttumisen kriteerin siten kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 (2) artiklassa edellytetään.

Lue lisää


21.10.2011 Ruotsin KKO: Poliisin suorittama ns. todisteprovokaatio voitiin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa

Ruotsin Korkein oikeus (RKKO) on eilen antanut mielenkiintoisen tuomion, jossa oli kysymys ennen kaikkea siitä, mikä merkitys poliisin soluttautumistoiminnassa saadulla epäillyn tunnustuksella (ns. todisteprovokaatio) oli epäiltyä murhaa koskevan jutun käsittelyssä.

Lue lisää


20.10.2011 EIT:n suuri jaosto: Korkeimpien tuomioistuinten toisistaan poikkeavat ratkaisut eivät muodosta 6 artiklan loukkausta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on äänin 10-7 tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että se seikka, että Korkein sotilastuomioistuin antoi täysin päinvastaisen ratkaisun kuin mihin samojen faktojen perusteella yleiset hallintotuomioistuimet olivat päätyneet, ei loukannut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Lue lisää


20.10.2011 EIT:n presidentiltä muistutus tuomareiden immuniteetista

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) presidentti on antanut lausunnon, jossa hän ilmaseee tuomioistuimen huolen siitä, että EIT:n romanialaistuomarin kotiin oli tehty kotietsintä. Presidentti muistuttaa, että tuomareiden immuniteetti koskee myös perheenjäseniä, ja että ainoastaan EIT:n täysistunto voi kumota tuomarin immuniteetin.

Lue lisää


19.10.2011 EIT antaa tuomion Ruandan oikeusjärjestelmän tilasta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antaa 27.10. tuomion asiassa, jossa on kysymys mm. siitä, saisiko ruandalaismies oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin Ruandassa, mikäli hänet sinne luovutettaisiin.

Lue lisää


19.10.2011 EIT: Henkilön nimeäminen prostituoiduksi poliisin tietokannassa 8 artiklan loukkaus

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on eilen antamaassaan tuomiossa katsonut, että naispuolisen henkilön nimeäminen prostituoiduksi - vieläpä heikoin perustein - perusti valittajaa koskevan loukkauksen hänen yksityiselämäänsä koskien.

Lue lisää


18.10.2011 EIT:lta mielenkiintoisia maaprofiileja

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään julkaissut mielenkiintoisia tietoja sekä jäsenvaltioiden saamista tuomioista että vireillä olevista valituksista vuosien 2008-2011 ajalta.

Lue lisää


17.10.2011 EIT julkaisi tilastotietoja valituksista

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on julkaissut tilastoja siitä, miten valtiot ovat pärjänneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) soveltamisessa EIT:n tilastojen valossa.

Lue lisää


12.10.2011 Riihimäen vankilan umpihaalarikäytäntö EIT:n tutkittavana

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on lähettänyt kahden Riihimäen vankilassa rangaistusta suorittaneiden henkilöiden valituksen hallitukselle vastattavaksi.

Lue lisää


11.10.2011 EIT: Bulgarian laissa ei taata riittävää mahdollisuutta osoittaa, että karkotettavaksi esitetty henkilö voi joutua vakavaan vaaraan vastaanottavassa valtiossa

Euroopan ihmisioikeustuomioistuin (EIT) on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että Bulgarian laissa on vakavia puutteita siltä osin, kun kyse on henkilöiden karkottamisesta. Tuomiossa Auad v. Bulgaria EIT katsoi, että valittajan karkotus muodostaisi Euroopan ihmisoikeussopimsuksen (EIS) 3 artiklan loukkauksen; lisäksi tapauksessa todettiin 5 ja 13 artiklan loukkaukset.

Lue lisää


11.10.2011 EIT: Täysin anonyymiksi jääneet poliisit poliisin tekemässä iskussa muodostivat 3 artiklan loukkauksen

EIT on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että Bulgarian viranomaiset eivät olleet suorittaneet riittävän tehokasta tutkintaa poliisin ratsian osalta, kun siihen osallistuneet poliisit olivat käyttäneet naamioita eivätkä tutkintaviranomaiset suostuneet identifioimaan poliiseja.

Lue lisää


10.10.2011 EIT: George Sorosin oikeudenkäynti täytti EIS:n kriteerit

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on viime perjantaina antamassaan tuomiossa katsonut, että Sorosille Ranskassa tuomittu rangaistus oli perustunut riittävällä tavalla lakiin siten kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7 artiklassa määrätään.

Lue lisää


6.10.2011 CAS: KOK:n päätös dopingiin syyllistyneen urheilijan automaattisesta osallistumiskiellosta seuraaviin olympialaisiin mitätön

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että ns. Osaka-sääntö, jonka mukaan urheilija, jolle on määrätty vähintään kuuden kuukauden kilpailukielto dopingrikkomuksesta ei voi osallistua seuraaviin olympialaisiin, on mitätön.

Lue lisää


4.10.2011 Ruotsin KKO arvioi itseaiheutetun humalatilan merkitystä rikoksentekijän tahallisuuden arvioinnissa

Ruotsin Korkein oikeus (RKKO) on hiljattain antanut tuomion, jossa on mielenkiintoisella tavalla arvioitu sitä, mikä merkitys itseaiheutetulla humalatilalla on tahallisuden arvioinnissa tapon yrityksen ja törkeän pahoinpitelyn rajanvedossa.

Lue lisää


4.10.2011 EIT: Vähäisessäkin rikosasiassa tulee pääsääntöisesti järjestää suullinen käsittely

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi hiljattain antamassaan tuomiossa, että jutussa, jossa poliisi oli määrännyt noin 625 euron suuruisen sakon valittajalle, olisi tullut järjestää suullinen käsittely huolimatta siitä, että valittaja ei nimenomaisesti tätä ollut ensi asteessa vaatinut.

Lue lisää


28.9.2011 EIT:n suuressa jaostossa suullinen kuulemistilaisuus ruotsalaisprofessorin asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomion suuressa jaostossa on tänään järjestetty suullinen kuulemistilaisuus asiassa Gillberg v. Ruotsi. Valituksessa on kyse lapsi- ja nuorisopsykiatrian professori Christopher Gillbergin toiminnasta Göteborgin yliopistossa, kun hän vastoin hallinto-oikeuden määräystä kieltäytyi luovuttamasta tutkimusaineistoa muille tutkijoille.

Lue lisää


26.9.2011 EIT: Pakollinen seksuaalivalistus koulussa sopusoinnissa ihmisoikeussopimuksen kanssa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tutkittavaksiottamista koskevassa ratkaisussaan todennut, että lasten pakollinen seksuaalivalistus koulussa ei riko sen paremmin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 1 lisäpöytäkirjan 2 artiklaa (oikeus koulutukseen), 9 artiklaa (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) kuin 8 artiklaa (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.

Lue lisää


21.9.2011 Ruotsissa myös hovioikeus hylkäsi syytteen BDSM:n harjoittamisen yhteydessä tapahtuneesta väitetystä pahoinpitelystä

Hövrätten över Skåne och Blekinge on arvioinut vastuuvapausperusteita sadomasokistisen seksuaalisen kanssakäymisen yhteydessä samalla tavoin kuin käräjäoikeus, ja katsonut, että sinänsä väkivallan kohteeksi joutunut nainen oli antanut pätevän suostumuksensa tapahtuneelle. Näin ollen käsillä oli loukatun suostumukseen perustuva vastuuvapausperuste ja syyte hylättiin.

Lue lisää


21.9.2011 Ruotsin HO: SAAB:in hakemus yrityssaneerauksesta hyväksyttiin

Hovrätten för Västra Sverige on tänään antamassaan ratkaisussa kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja päättänyt, että SAAB-yhtiöissä käynnistetään yrityssaneeraus.

Lue lisää


20.9.2011 EIT: YUKOSin oikeudenkäynti ei kaikilta osin oikeudenmukainen, lisäksi YUKOSin omaisuudensuojaa loukattu

Euroopan ihmisoikeustuomiosituin (EIT) on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että öljy-yhtiö YUKOSia vastaan käyty oikeudenkäynti Venäjällä rikkoi osin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 ja 3 b kohtaa kohtaa (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) sekä 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaa (oikeus omaisuuden suojaan).

Lue lisää


15.9.2011 EIT:n suuri jaosto: Ammattiyhdistyksen jäsenillä ei rajatonta oikeutta kritisoida työnantajaa; erottaminen ei rikkonut sananvapautta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on tällä viikolla antamassaan tuomiossa katsonut, että työnantaja ei rikkonut ammattiyhdistyksen jäsenien sananvapautta erottaessaan heidät heidän julkaistuaan yhdistyksen lehdessä halventavan pilapiirroksen sekä törkeitä kommentteja niin työnantajastaan kuin työtovereistaan.

Lue lisää


15.9.2011 EIT: Tapaamisoikeuden epääminen väitetyltä biologiselta isältä rikkoi ihmisoikeussopimusta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tänään antamassaan tuomiossa Schneider v. Saksa katsonut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa oli loukattu, kun henkilön - joka väitti olevansa lapsen biologinen isä - tapaamis- ja tietojensaatioikeusvaatimus oli hylätty pelkästään sillä perusteella, että lapsella jo oli juridinen isä.

Lue lisää


12.9.2011 Isossa-Britanniassa kritiikkiä syyttäjän toiminnalle siitä, että syyttäjä oli salannut todistusaineistoa

Isossa-Britanniassa on julkaistu Nottinghamin Crown Courtin käsittelyn litterointi, jossa puheenjohtaja tiedustelee varsin kovin sanoin syyttäjältä, miksi syyttäjänvirasto oli salannut erään jutun keskeisimmistä todisteista sekä puolustukselta että tuomioistuimelta.

Lue lisää


8.9.2011 Ruotsin työtuomioistuin: Bloggaavaa poliisia ei saa erottaa blogikirjoitustensa takia

Ruotsin työtuomioistuin (Arbetsdomstolen) on eilen antamassaan tuomiossa katsonut, että poliisia, joka vapaa-ajallaan julkaisi blogissaan varsin kärkeviä ja jopa provosoivia asioita poliisin työstä, ei saanut irtisanoa. Tämä sen johdosta, että poliisi oli käyttänyt hänelle perustuslaissa taattua sananvapauttaan.

Lue lisää


7.9.2011 Ruotsissa jälleen esimerkillistä avoimuutta tuomioistuimen tiedottamisessa

Saab on jättänyt Vänersborgin käräjäoikeuteen hakemuksen yrityssaneerauksesta. Käräjäoikeus tiedotti hakemuksen jättämisestä saman tien, ja ilmoitti myöhemmin tänään, että ratkaisu asiassa annetaan huomenna. Lisäksi ratkaisuun osallistuvat käräjätuomarit järjestävät tiedotustilaisuuden ratkaisun antamisen jälkeen klo 14 paikallista aikaa. Päätös julkaistaan myös käräjäoikeuden kotisivuilla.

Lue lisää


7.9.2011 EIT tulee ottamaan kantaa avioliitossa syntyneen lapsen biologisen isän oikeuksiin

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antaa reilun viikon päästä tuomion asiassa Schneider v. Saksa, jossa on kysymys (väitetysti) biologisen isän oikeudesta tavata ja saada tietoa lapsestaan, joka on syntynyt avioliitossa ja jolla siten on toinen juridinen isä.

Lue lisää


6.9.2011 Haagin sotarikostuomioistuin tuomitsi kenraali Momčilo Perišićin 27 vuodeksi vankeuteen

Haagin kansainvälinen sotarikostuomioistuin (International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia, ICTY) katsoi tänään antamassaan tuomiossa, että Perišić oli syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Bosnia-Herzegovinassa ja Kroatiassa.

Lue lisää


28.8.2011 Ruotsin korkein oikeus arvioi vangittuna pitämisen kohtuullisuutta

Ruotsin korkein oikeus on katsonut, että yli kolmen vuoden tutkintavankeusaika on ollut kohtuuton, vaikka kyse on ollut erittäin vakavista rikosepäilyistä.

Lue lisää


23.8.2011 Tuomioistuin hylkäsi syytteet Dominique Strauss-Kahnin jutussa

New Yorkin korkein oikeus on tänään hylännyt rikossyytteet Kansainvälisen valuuttarahaston entistä pääjohtajaa Dominique Strauss-Kahnia vastaan. Ratkaisu oli odotettu ja se noudatti syyttäjien esitystä.

Lue lisää


23.8.2011 New Yorkin syyttäjät esittävät syytteiden hylkäämistä Dominique Strauss-Kahnia vastaan

New Yorkin syyttäjät ovat eilen jättäneet New Yorkin korkeimmalle oikeudelle esityksen siitä, että entistä Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajaa Dominique Strauss-Kahnia vastaan nostetut syytteet hylättäisiin.

Lue lisää


22.8.2011 CAS lievensi tenniksenpelaaja Robert Kendrickille määrättyä kilpailukieltoa

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on tänään antamallaan tuomiolla lieventänyt yhdysvaltalaiselle Robert Kendrickille määrättyä kilpailukieltoa 12 kuukaudesta 8 kuukauteen.

Lue lisää


16.8.2011 Ruotsissa oikeuskansleri antoi lausunnon salaisten pakkokeinojen käytöstä

Ruotsin oikeuskansleri (JK) on antanut perusteellisen lausunnon lakiuudistuksesta, joka koskee salaisia pakkokeinoja. Lausunnossa on käsitelty hyvin samantyyppisiä asioita, kuin mistä Suomessa on käyty viime aikoina runsasta keskustelua.

Lue lisää


9.8.2011 EIT:lta uusi käytännön opas väliaikaisista toimenpiteistä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on julkaissut päivitetyn käytännön oppaan väliaikaisista toimenpiteistä (interim measures).

Lue lisää


19.7.2011 EIT: Saamatta jäänyt perintö ei syy-yhteydessä isyyskanteen tutkimatta jättämisen kanssa

Euroopan ihmisoikeustuomiosituin katsoi kahdessa Suomea koskeneessa tuomiossaan, että vaikka Suomi oli loukannut yksityiselämän suojaa soveltamalla isyyslainsäädännön tiukkaa viiden vuoden kanneaikaa jäykästi, saamatta jäänyt perintö ei kuitenkaan ollut syy-yhteydessä loukkauksen kanssa.

Lue lisää


28.6.2011 EIT: Somaliaan ei voi luovuttaa loukkaamatta EIS 3 artiklaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään antanut merkittävän tuomion, joka koskee lähtökohtaisesti kaikkia henkilöitä, joita ollaan käännyttämässä, karkottamassa tai muutoin luovuttamassa Somaliaan.

Lue lisää


27.6.2011 Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi pidätysmääräyksiä Libyan ihmisoikeusloukkauksista

Kansainvälinen rikostuomioistuin on tänään antanut kolme pidätysmääräystä koskien Libyan johtoa. Muammar Gaddafi, hänen poikansa Saif al-Islam Gaddafi ja Libyan tiedustelupalvelun johtaja Abdullah al-Senussi määrättiin pidätettäväksi epäiltynä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Lue lisää


22.6.2011 EIT: Isyystunnustamisen mitätöiminen isän oikeustoimikelvottomuuden vuoksi rikkoi EIS 8 artiklaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on eilen antamassaan tuomiossa ensimmäistä kertaa ottanut kantaa oikeustoimikelvottoman henkilön isyyden tunnustamisen mitättömyyteen ja siitä seuranneeseen mahdottomuuteen saada isyys vahvistettua. Kroatian katsottiin rikkoneen EIS 8 artiklaa, koska tunnustamisen tehneellä isällä ei ollut mitään mahdollisuuksia omilla toimillaan saada isyyttä enää vahvistettua.

Lue lisää


21.6.2011 YK:n kidutuksen vastainen komitea antoi loppupäätelmänsä Suomelle

Komitea on huolestunut siitä, ettei esitutkintakuulusteluja järjestelmällisesti äänitetä tai videoida ja suosittelee, että Suomi myöntää tähän tarvittavat varat.

Lue lisää


20.6.2011 EIT: Isyyden vahvistamatta jättäminen rikkoi EIS 8 artiklaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime torstaina antamassaan tuomiossa katsonut, että Ranska oli rikkonut ihmisoikeussopimuksesta seuraavia velvoitteitaan, kun se ensin biologisen isän eläessä ja sitten hänen kuolemansa jälkeen ei suostunut vahvistamaan kiistatonta biologista isyyttä.

Lue lisää


16.6.2011 Suomen Kuvalehden toimittajan valitus ASEM-mielenosoituksesta EIT:sta hallitukselle vastattavaksi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lähettänyt Suomen Kuvalehden toimittaja Markus Pentikäisen valituksen Suomen hallituksen tiedoksi ja vastattavaksi.

Lue lisää


14.6.2011 EIT: Jatko-oleskeluluvan epääminen alaikäiseltä somalitytöltä loukkasi oikeutta perhe-elämän suojaan

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Tanskaa koskeneessa tapauksessa katsonut, että oleskelulupaa käsittelevien viranomaisten ja tuomioistuinten tulee aina tarkastella lapsen etua, eikä pelkästään ulkomailla vietetty aika ole osoitus siitä, että perhesuhde on katkennut vapaaehtoisesti oleskeluluvan myöntäneessä maassa edelleen asuviin vanhempiin.

Lue lisää


7.6.2011 YK: Internet on ihmisoikeus

YK:n erikoislähettiläs Frank La Rue toteaa raportissaan 16.5.2011, että internet-yhteyden takaamisen tulisi olla jokaisen valtion prioriteettina.

Lue lisää


31.5.2011 EIT: Mihail Hodorkovskin tutkintavankeus usealla tavalla EIS:n vastaista

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tänään antamassaan tuomiossa mm. pitänyt venäläisliikemies Mihail Hodorkovskin tutkintavankeutta liian pitkänä, vankilatiloja nöyryyttävinä, pidätystä laittomana ja sitä, että hänen asianajajaltaan takavarikoitiin muistiinpanot, niin ikään EIS:n vastaisena.

Lue lisää


30.5.2011 Ruotsissa kunta vahingonkorvausvastuuseen koulukiusaamisesta

Göteborgin käräjäoikeus on viime viikolla antamassaan tuomiossa määrännyt kunnan vahingonkorvausvastuuseen siitä, että koulun oppilasta oli pitkään kiusattu koulussa, eikä siihen ollut puututtu riittävästi.

Lue lisää


26.5.2011 EIT: Kreikkalaisten ministerien lausunnot tuomion antamisen jälkeen rikkoivat syyttömyysolettamaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hiljattain antamassaan tuomiossa katsonut, että vailla lainvoimaa olleen tuomion vastaajan toiminnan kommentointi ministeritasolla lausumin "bunch of crooks" ("rosvojoukko") ja "you even steal from each other" ("te jopa varastatte toisiltanne") rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohtaa eli syyttömyysolettamaa.

Lue lisää


26.5.2011 Ruotsissa tiedotustilaisuus mielenkiintoa herättäneen tuomion antamisen jälkeen

Ruotsissa Västmanlandin käräjäoikeus järjestää tiedotustilaisuuden kiinnostusta herättäneen ns. kabotaasiliikennettä koskevan rikosoikeudenkäynnin tuomion antamisen jälkeen.

Lue lisää


24.5.2011 EIT käsittelee avopuolison oikeutta kieltäytyä todistamasta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto on käsitellyt suullisessa kuulemistilaisuudessa valitusta, jossa on kysymys avopuolison oikeudesta kieltäytyä todistamasta rikosasiassa puolisoaan vastaan.

Lue lisää


19.5.2011 EIT tutkii Irlannin vastuuta katolisessa koulussa pitkään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on lähettänyt seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan valituksen tiedoksi ja vastattavaksi Irlannin hallitukselle. Asiassa on kyse eräässä katolisessa koulussa vuosikausia jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siitä, onko Irlanti valtiona syyllistynyt mm. epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltämän ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan loukkaukseen.

Lue lisää


18.5.2011 Ruotsin KKO: Texas Hold'em -pokeri on taitopeli, kun sitä pelataan turnausmuotoisena

Ruotsin korkein oikeus on arvioinut pokeriturnauksen järjestämisen rangaistavuutta hiljattain antamassaan tuomiossa. Tuomiossa katsottiin, että Texas Hold'em -pokeri ei ole peli, jonka lopputulos olennaisesti riippuu sattumasta silloin, kun peliä pelataan turnausmuotoisena.

Lue lisää


13.5.2011 FIA:n entinen johtaja Max Mosley hävisi juttunsa EIT:ssa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että kansainvälisen autourheiluliiton entisen johtajan Max Mosleyn yksityiselämän suojaa ei loukattu sillä, että lehdistöllä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemisesta etukäteen hänelle.

Lue lisää


27.4.2011 Ruotsissa käräjäoikeus haastattelee oikeudenkäynteihin osallistuneita

Jällivaaran käräjäoikeus Ruotsissa haastattelee sen oikeudenkäynteihin osallistuneita asianosaisia ja todistajia kartoittaakseen heidän kokemuksiaan oikeudenkäynneistä.

Lue lisää


14.4.2011 EIT hylkäsi pyynnön vankien äänestämiskiellon käsittelemisestä suuressa jaostossa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hylännyt Yhdistyneiden Kuningaskuntien pyynnön käsitellä vankeja koskenutta äänestyskieltoa EIT:n suuressa jaostossa.

Lue lisää


30.3.2011 Venäjän tuomitseminen Tsetsenian tapahtumista jatkuu EIT:ssa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jälleen kerran tuominnut Venäjän Tsetseniassa tapahtuneista kuolemista. Tällä kertaa kyse oli tapahtumista syyskuussa 1999 ilmaiskun aikana.

Lue lisää


25.3.2011 EIT:lta uusi pilottiasioiden käsittelyä koskeva käsittelysääntö

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) lisää käsittelysääntöihinsä (Rules of Court) 31.3.2011 lukien uuden ns. pilottivalituksia koskevan säännön.

Lue lisää


23.3.2011 Euroopan syrjinnänvastaisen lainsäädännön käsikirja julkaistu

Ensimmäinen laaja syrjinnänvastaisen lainsäädännön käsikirja julkistettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa eilen 21. maaliskuuta, joka oli kansainvälinen päivä rotusyrjinnän poistamiseksi.

Lue lisää


14.3.2011 Lakimiehelle työpaikka UNHCR:n Tukholman toimistossa

UNHCR Stockholm has a vacancy for an Associate Legal Officer (NOB) to cover either Finland or Norway. The position is based in Stockholm and the incumbant is expected to live and work in Sweden!

Lue lisää


14.3.2011 EIT:n suuri jaosto antaa tuomion ns. krusifiksijutussa ensi perjantaina

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto antaan tämän viikon perjantai-iltapäivänä tuomion asiassa Lautsi v. Italia. Kyse on suomalaissyntyisen Soile Lautsin valituksesta, jossa tuomioistuimen jaosto totesi Italian loukanneen, sallimalla krusifiksien esillä pitämisen kouluissa, oikeutta opetukseen yhdistettynä uskonnonvapauteen.

Lue lisää


2.3.2011 Ruotsissa hovioikeus hylkäsi syytteet terroristisen teon valmistelusta (stämpling)

Hovrätten för Västra Sverige on tänään antamallaan tuomiolla kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt syytteet kahta henkilöä kohtaan, joita syytettiin terrorististen tekojen valmistelusta al-Shabaab-järjestössä Somaliassa.

Lue lisää


28.2.2011 Julian Assangen luovuttamista koskeva päätös

Englantilainen City of Westminster Magistrates’ Court on viime viikolla antanut päätöksen Wikilieaksin perustajaa, Julian Assangea, luovutusta koskevassa asiassa.

Lue lisää


25.2.2011 Ruotsin Migrationsöverdomstolen: Somalian keski- ja eteläosissa vallitsee aseellinen konfliktitila

Ruotsin korkein maahanmuuttoasioita käsittelevä tuomioistuin Migrationsöverdomstolen on päätöksessään todennut, että Somalian etelä- ja keskiosissa vallitsevaa tilaa ei voida eriyttää siten, että ainoastaan joissakin osissa vallitsisi sisäinen aseellinen konfliktitila.

Lue lisää


24.2.2011 EIT: Yleisradion ja MOT:n toimittajien tuomitseminen ei rikkonut sananvapautta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hiljattain antamassaan päätöksessä katsonut, että Yleisradion ja MOT:n toimittajien valitus oli ilmeisen perusteeton.

Lue lisää


15.2.2011 EIT:lta jälleen tuomio Suomelle liian pitkästä oikeudenkäynnistä

Euroopan ihmisoikeustuomiosutin (EIT) on tänään jälleen tuominnut Suomen liian pitkästä oikeudenkäynnistä.

Lue lisää


15.2.2011 EIT: Suomalaiset kotietsinnät puutteellisesti säädetty

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että pakkokeinolain kotietsintää koskevat säännökset ovat niin puutteellisia, ettei "lailla säätämisen" vaatimus täyty.

Lue lisää


8.2.2011 EIT tulee arvioimaan kotietsinnän tilaa Suomessa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antaa ensi viikon tiistaina 15.2.2011 kaksi tuomiota valituksissa, joissa on kysymys Suomessa tehdyistä kotietsinnöistä.

Lue lisää


31.1.2011 Svea hovrätt: Manga-kuvien hallussapito laitonta, kun niiden sisältö voidaan tulkita lapsipornoksi

Ruotsissa Svean hovioikeus on tuominnut syytetyn lievästä lapsipornon hallusapidosta. Miehellä oli tietokoneellaan piirrettyjä Manga-kuvia, joista 39 kuvan hovioikeus katsoi täyttävän lapsipornon tunnusmerkistön.

Lue lisää


25.1.2011 Suomelle jälleen tuomio EIT:lta sananvapauden loukkauksesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on jälleen tuominnut Suomen sananvapauden loukkaamisesta.

Lue lisää


24.1.2011 EIT: Sveitsi ei rikkonut ihmisoikeussopimusta kieltäytymällä itsemurhan avustamisesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on perjantaina antamassaan tuomiossa katsonut, että Sveitsillä ei ollut velvollisuutta huolehtia siitä, että valittaja olisi saanut ilman reseptiä tappavaa ainetta (natrium pentobarbitaali), jotta valittaja olisi voinut tehdä itsemurhan.

Lue lisää


24.1.2011 EIT: Kreikan turvapaikkamenettely ja turvapaikanhakijoiden olosuhteet EIS:n vastaisia

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on perjantaina antamassaan merkittävässä tuomiossa katsonut Kreikan turvapaikkamenettelyn sekä turvapaikanhakijoiden olosuhteiden Kreikassa rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 3 ja 13 artiklaa.

Lue lisää


18.1.2011 EIT:n suuri jaosto antaa tuomion Dublin II-asetuksen soveltamisesta Kreikan osalta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto antaa perjantaina 21.1.2011 tuomion periaatteellisesti merkittävässä asiassa, joka koskee turvapaikanhakijan luovuttamista Kreikkaan ns. Dublin II-asetuksen nojalla.

Lue lisää


12.1.2011 EIT:lta jälleen tuomio Suomelle liian pitkästä oikeudenkäynnistä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on eilen antamassaan tuomiossa jälleen katsonut, että Suomi oli rikkonut vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa (6 artikla).

Lue lisää


7.1.2011 EIT: Liettuan entisen presidentin vaalikelpoisuuden epääminen rikkoi ihmisoikeussopimusta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on eilen antamassaan tuomiossa katsonut, että Liettuan entisen presindentin Rolandas Paksasin vaalikelpoisuuden epääminen eduskuntavaaleissa rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimukse 1 lisäpöytäkirjan 3 artiklassa taattua oikeutta vapaisiin vaaleihin.

Lue lisää