1 § Suomen Asianajajaliitto, ruotsiksi Finlands Advokatförbund, on asianajajista 12 päivänä joulukuuta 1958 annetussa laissa (496/58) tarkoitettu maan yleinen asianajajayhdistys.
Liitto on se toimivaltainen viranomainen, jota tarkoitetaan direktiivissä (98/5/EY) asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.
Liiton kotipaikka on Helsinki.
2 § Liiton tarkoituksena on:
1) jäsentensä vastuuntunnon ja ammattitaidon ylläpitäminen ja kohottaminen sekä asianajotoiminnan kehittäminen maassa muutoinkin niin, että liiton jäsenet muodostavat hyvää oikeudenhoitoa palvelevan, yleistä luottamusta ja arvonantoa osakseen saavan asianajajakunnan;
2) asianajajien ammatillisen yhteenkuuluvaisuuden ja heidän yhteisten ammattietujensa edistäminen ja
3) asianajajien toiminnan valvominen.
Liitto pyrkii myös seuraamaan oikeuskehitystä maassa sekä lausuntoja antamalla ja aloitteita tekemällä tarjoamaan kokemuksensa yhteiskunnan käytettäväksi.
Liitto voi myös perustaa tarkoitusperiensä toteuttamista sekä jäsentensä ja heidän perheittensä taloudellista turvaamista edistäviä rahastoja.
3 § Liiton jäsenten päätösvaltaa käyttää valtuuskunta, jonka jäsenet valitaan osastojen kokouksissa.
Liiton asioita hoitaa valtuuskunnan valitsema hallitus.
Liitto jakautuu osastoihin, joilla kullakin on oma hallituksensa.
Jäsenten oikeutta osallistua osastonsa asioiden hoitoon käyttävät osaston kokouksessa saapuvilla olevat jäsenet.







